keskiviikko 28. syyskuuta 2016

PEDAMESSUILLA jaetaan osaamista

Olen toiminut vuodesta 2010 lähtien KkTavastiassa Opelix – osaava oppilaitos -hankkeen projektipäällikkönä. Hanke on osa valtakunnallista OSAAVA -ohjelmaa, joka on valtion merkittävä lisäpanostus opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Pitkään toiminut hanke päättyy lopullisesti ohjelman päättyessä 4.6.2017. Verkostossa olemme kehittäneet uudenlaisia tapoja toteuttaa opettajien täydennyskoulutusta. Keskeisenä uusissa tavoissa on työn ohessa tapahtuva toisilta oppiminen, jakaminen, yhdessä tekeminen, kokemuskumppanuusyhteistyö ja benchmarkkaus.

Opelix -hankeverkostossa on toteutettu hanketoiminnan alusta asti erilaisia messu- ja toritapahtumia, joissa esimerkiksi eri teemoihin liittyen opettajat ovat esitelleet toisilleen opetusmenetelmäkokeilujaan tai oppilaiden / opiskelijoiden kanssa tekemiään hankkeita ja projekteja. Esimerkkinä vaikkapa KV-tori, jossa esiteltiin, miten eri tavoin kansainvälisyyttä kouluilla toteutetaan.   
Pedamessut on alun perin saaneet alkunsa Ammattiopisto Tavastiasta, jossa uudenlaista tapaa jakaa osaamista opettajien kesken lähdettiin kokeilemaan ensimmäisen kerran vuonna 2015. Nyt messut on toteutettu kahdesti ja messuperinnettä on tarkoitus jatkaa vuosittain vuoden alussa toteutettavana, koko henkilöstön yhteisenä tapahtumana.
Myös lukiot innostuivat ajatuksesta ja tänä syksynä toteutimme lukuvuoden alkuun lukioille ja yläkouluille erityisesti suunnatut Pedamessut Hämeenlinnan lyseon lukiolla. Nämä messut innostivat yli sata lukioiden ja yläkoulujen opettajaa keskustelemaan opetusmenetelmistä, tutustumaan toistensa työhön ja jakamaan osaamistaan kahtena perättäisenä iltapäivänä 30. ja 31.8.2016. Messut järjestettiin Opelix – osaava oppilaitos ja Digisilta -hankkeiden yhteistyönä.
On ihana huomata kuinka avoimesti opettajat jakavat työssään kokeilemiaan ja käyttämiään erilaisia menetelmiä. Yhdessä ideoidaan miten kukin voisi menetelmiä soveltaa omassa opetustyössään ja omissa aineissaan. Messuilla on rento yhdessä tekemisen tunnelma ja iltapäivän päätteeksi opettajien kuulee toteavan, että kaksituntinen ei tahtonut riittää, kun iltapäivä herätti niin monia mielenkiintoisia keskustelunavauksia.
Ammattiopiston messuilla olemme jakaneet ammatillisen koulutuksen toteutuksia. Nyt jaettiin lukioissa ja yläkouluissa opettajien käyttämiä menetelmiä. Mukana näilläkin messuilla oli kuitenkin muutama katsaus myös toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Yhteistyö ja jakaminen yli kouluasterajojen onkin opettajille innostavaa ja tuo uusia näkökulmia opetuksen toteuttamiseen.
Pedamessuilla ajatuksena on, että kollegat esittelevät käytännönläheisesti kokeilemiaan, uudenlaisia pedagogisia toimintatapoja; esimerkiksi erilaisten hankkeiden puitteissa ja opetus- ja ohjaustyössä kokeiltuja malleja ja erilaisia digitaalisia sovelluksia. Toteutetuilla messuilla on ollut yleensä noin parisen kymmentä mallia, kokeilua tai hanketta. Messuilla jutustellaan yhdessä messupöytien äärellä ja jaetaan kokemuksia ja ideoita puolin ja toisin. Esittelyssä ei tarvitse olla mitään valmista mallia, vaan ihan alkuvaiheessakin olevia kokeiluja voi tulla esittelemään. Näitä voidaan sitten yhdessä viedä eteenpäin. Messuilla on ollut messupisteiden lisäksi rento Oppimisen kuppila tai Hautomo, jossa kahvikupposen äärellä keskustellaan ja jatkojalostetaan toimintamalleja yhdessä toisten opettajien kanssa.
Työn arjessakin opettajat jakavat kyllä ajatuksia ja ideoita, mutta monesti arjen kiire vie mennessään. Messuilla halutaan varta vasten tarjota aika ja paikka opettajille jakaa kokemuksia, käydä pedagogisia keskusteluja ja yhdessä miettiä ja kehitellä uusia toimintatapoja. Ammatillinen keskustelu on se tapa, millä kehitymme. Laittamalla hyvä kiertämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti